Yhteentörmäyksen riski on kasvanut

nilosaari ilmoitukseenPääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen poukkoileva linja on lisännyt yhteentörmäyksen riskiä työmarkkinoilla. Myös työnantajien neuvottelutaktiset toimenpiteet ovat nostattaneet jännitteitä.

– Kun pääministeri Sipilä kävi SAK:n hallituksessa kilpailukykysopimusta (kiky) neuvoteltaessa puhumassa sen tarpeellisuudesta tälle maalle, lupasi hän, että kaikki osapuolet pitävät sopimuksesta kiinni. Hallitus ei kuitenkaan ole lupaustaan lunastanut, vaan esimerkiksi työttömyysturvaa on sopimuksen vastaisesti leikattu.

– Jos hallitus jatkaa sopimusten ja niiden takana olevien osapuolten ylenkatsomista, on yhteentörmäystä työmarkkinoilla vaikea välttää. Pelkästään kikyyn kytkeytyvä asetelma lataa paineita ensi syksyn työmarkkinaneuvotteluihin. Hallituksella, samoin kuin työehtosopimusten merkityksen vesittämistä hamuavilla työnantajilla, on nyt viimeinen hetki miettiä, haluavatko he edetä sopimisen tietä vai pitävätkö he kiinni ay-liikettä kovistelevasta ja hyvinvointiyhteiskuntaa kovertavasta politiikastaan.

– Jälkimmäinen vaihtoehto tarkoittaa työmarkkinakonfliktin riskin kasvua. Jos riski laukeaa, tulee yhteenotto olemaan kova. Linjamme on selvä. Ajamme työssä käyvien ja työttömien jäsentemme etuja ja haluamme pitää yllä sopimus- ja hyvinvointiyhteiskunnan, Nilosaari sanoi Joroisten demareiden järjestämässä vapputapahtumassa 1. toukokuuta.

Mainokset
Kategoria(t): kunnallisvaalit. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s